Mäntylä ajoi toiseksi Sipoon SM-kilpailussa

julkaisupäivä 28.7.2025

Teksti: Mäntylä Racing Team | Kuva: Kari Hassinen / KH Sportphotos

Melissa Mäntylä

Salpausselän moottorikerhon Melissa Mäntylä kaasutteli sunnuntaina kauden ensimmäisen SM-kilpailunsa Sipoossa, sillä EM-sarjan vuoksi kaksi ensimmäistä SM-osakilpailua jäivät häneltä väliin. Sipoon kilpailuun Mäntylä sai kovan haastajan Ruotsista, kun maan kärkikuljettajiin lukeutuva Tyra Bäckström asettui puomin taakse. Mäntylä taisteli hienosti, mutta joutui lopulta tunnustamaan naisten MM-sarjassa kilpailevan Bäckströmin nopeammaksi.

- Tiesin kyllä Tyran vauhdin Ruotsin mestaruuskilpailuista ja tietysti hän ajaa hyvin MM-sarjassa, joten tämä oli ihan odotettavissa, Mäntylä kertoo.

Molemmat kilpailuerät sujuivat samalla kaavalla. Mäntylä onnistui lähdössä ja kiihdytti kärkeen. Erän edetessä vääjäämätön kuitenkin tapahtui ja Bäckström painui väkisin ohi Mäntylästä. Tuloksena Mäntylälle siis molempien erien kakkossija ja täten kokonaiskilpailussa kärköläläinen oli toinen.

- Sain hyvät lähdöt ja pystyin pitämään Tyran takana jonkin aikaa. Sitten kun hän pääsi ohi niin ajoin vain omaa ajoa. Etenkin toisessa erässä pystyin ajamaan kärjessä yllättävän kauan ja sain puristettua itsestäni kaiken irti. Tämä oli tosi hyvää treeniä ja oli hienoa, että Tyra tuli tänne ajamaan, Mäntylä iloitsi.

Mäntylä kilpailee seuraavan kerran Karkkilan SM-osakilpailussa 10.8.2025.

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram