Suru-uutinen on tavoittanut Suomen Moottoriliiton toimiston. Keski-Suomen Moottorikerho ry:n jäsen Sakari Parviainen on kuollut. Kerhon jäsenet ovat kertoneet Sakari Parviaisen olleen 60-luvulta aina vuosituhannen vaihteeseen Kerhon toiminnan selkäranka. Parviainen toimi pitkään kerhon sihteerinä ja rahastonhoitajana. Hän toimi kerhon kisajärjestelyissä isossa roolissa ja toimi myös 70-luvulla Kerhon puheenjohtajana sekä Moottoriliiton hallituksen jäsenenä.
Vaikka Harjun ajoissa 60-luvulla pysyvän vamman käteen saaneena, Sakari Parviainen oli kuitenkin ensimmäisten joukossa Gotlannin Grand Nationalissa ja osallistui säännöllisesti Gotlannin kisareissuihin.
Parviainen hankki monille kilpailijoille taloudellista tukea, ja hän on innostanut lukuisia harrastajia mukaan endurotoimintaan.
Suomen Moottoriliitto esittää syvimmät osanottonsa läheisille ja ystäville Sakari Parviaisen poismenon johdosta.