Suomen Moottoriliiton johtoryhmä kokoontui 2. kesäkuuta 2026 käsittelemään ajankohtaisia asioita sekä linjaamaan tulevaa toimintaa. Kokouksessa painottuivat erityisesti toiminnan kehittäminen, kilpailutoiminnan suunta sekä organisaation ja palveluiden vahvistaminen jäsenistön tarpeisiin.
Vahvistettuja sähköisen työtilan päätöksiä:
Johtoryhmän kokoonpano ja vastuuroolit tarkastelussa
Kokouksessa käsiteltiin johtoryhmän puheenjohtajuutta ja kokoonpanoa. Johtoryhmä esittää hallitukselle, että uudeksi puheenjohtajaksi valitaan Jonna Kyllästinen. Lisäksi hallitusedustajaksi johtoryhmään on esitetty Erkki Misikangasta.
Kokoonpanon kehittämistä jatketaan kesän aikana ja syksyllä arvioidaan mahdollinen lisävahvistus erityisesti kumppanuusyhteistyön ja myynnin osaamisen näkökulmasta. Tavoitteena on entistä vahvempi ja toimivampi johtoryhmä tukemaan SML:n strategisia tavoitteita.
Pääsihteerin katsaus - Toimiston arki ja resurssit seurannassa
Toimiston tilanne arvioitiin kokonaisuudessaan hyväksi. Työnjakoa on kehitetty onnistuneesti ja yhteistyön todettiin sujuvan hyvin. Samalla korostettiin henkilöstön jaksamisen merkitystä. Työkuormaa seurataan aktiivisesti, jotta toiminta säilyy kestävällä pohjalla.
Useita koulutuksia järjestetään kesäkuussa ja niiden tavoitteena on vahvistaa sekä toimihenkilöiden että lajin parissa toimivien osaamista. Motti-, toimitsija- ja turvalisäosa -koulutukset järjestyivät kesäkuulle nopealla uudelleenjärjestäytymisellä.
Johtoryhmälle esiteltiin päivitetty budjetti, jossa ei ole tehty merkittäviä muutoksia aiempaan. Valtionavustukset ja kansainväliset tuet ovat toteutumassa suunnitellusti, mikä luo vakaan perustan toiminnan jatkamiselle.
Päivitetty budjetti etenee seuraavaksi hallituksen hyväksyttäväksi.
Kehityshankkeessa katse jäsenpalveluihin
Suomen Moottoriliiton käynnissä oleva kehityshanke etenee suunnitelmien mukaisesti. Seuraavassa vaiheessa keskitytään kartoittamaan kilpailuja järjestävien kerhojen tarpeita. Erityisesti sitä, millaisia palveluja ja tukea jäsenkerhot ja kilpailujärjestäjät kaipaavat.
Tavoitteena on varmistaa, että Suomen Moottoriliitto pystyy tarjoamaan entistä paremmin juuri niitä palveluita, joilla on eniten merkitystä arjen toiminnassa jäsenkerhoissa.
Kilpailutoiminnan kehittäminen jatkuu
Kokouksessa keskusteltiin myös ajankohtaisista kilpailutoiminnan kysymyksistä.
Snowcrossin piikkisääntöä koskeva mahdollinen muutos herättää edelleen keskustelua, erityisesti turvallisuusnäkökulmasta. Asia etenee sääntötyöryhmän käsiteltäväksi.
Vintage Snowcross -luokan Suomen Cup -arvoa koskeva esitys on niin ikään sääntöryhmän arvioitavana. Tavoitteena on löytää ratkaisuja lajin houkuttelevuuden lisäämiseksi.
Lisäksi todettiin, että kilpailutoiminnan kehittämisessä on tärkeää tasapainottaa turvallisuus, osallistujamäärät ja lajin vetovoima.
Seuraava johtoryhmän kokous
Kesäkuun kokous vahvisti strategian ajatusta siitä, että Suomen Moottoriliiton määrätietoisesti kehittyvänä organisaatio. Toiminnan ytimessä ovat jäsenistön tarpeisiin vastaaminen, kilpailutoiminnan kehittäminen, osaamisen vahvistaminen ja taloudellinen vakaus.
Seuraava johtoryhmän kokous pidetään 19.8.2026.