Mäntylä hyvässä vauhdissa Ruotsissa

julkaisupäivä 10.8.2026

Viikonloppuna ajettiin Ruotsin mestaruussarjan viides osakilpailu. Ulricehamnin pehmeällä hiekkaradalla ajetussa kilpailussa naiset ajoivat lauantaina aika-ajojen lisäksi kaksi kilpailuerää ja sunnuntaina vielä kolmannen kilpailuerän. Naisten luokan lisäksi kilpailtiin myös 125 U17, MX2 ja MX1 luokissa. Kilpailijoita oli yhteensä eri luokissa 180. Mäntylälle kilpailu oli tällä kaudella ensimmäinen Ruotsissa.

Teksti: Mäntylä Racing Team tiedotus. kuva Kari Hassinen/KH Sportphotos

Lauantai käynnistyi harjoitus- ja aika-ajoilla. Aika-ajoissa Mäntylä kellotti kymmenenneksi parhaan ajan, joka ei aivan vastannut odotuksia. Ensimmäisessä kilpailuerässä Mäntylän lähtö onnistui ja maalilinjan Mäntylä ylitti seitsemäntenä. Toisen erän lähtö ei onnistunut aivan yhtä hyvin kuin ensimmäisessä erässä, mutta vauhti oli jälleen kohdallaan ja paikoin haastavaan kuntoon kuluneella radalla Mäntylä oli jälleen seitsemäs.

”En ole tällä radalla aikaisemmin käynyt ja radalla on paljon erilaisia hyppyjä ja vähän korkeuseroja, joiden opettelu vei hetken, ehkä se näkyi vielä aika-ajojoissa. Ekassa erässä lähtö onnistui tosi hyvin, olin viidentenä ekojen mutkien jälkeen. Erän aikana oli kovaa vääntöä sijoista ja muutama kuski tuli ohi, mutta maalissa olin seitsemäntenä, johon olin tosi tyytyväinen ja se on paras sijoitus tähän asti Ruotsissa! Tokassa erässä lähtö ei onnistunut aivan yhtä hyvin kuin ekassa. Toinen erä ajettiin päivän päätteeksi, ja rata oli kulunut paikoin tosi haastavaksi ja piti olla tarkkana, että ei satu mitään. Maalissa kuitenkin seiskana, johon olen tyytyväinen.”

Sunnuntaina naiset ajoivat kolmannen erän muiden luokkien ensimmäisten erien jälkeen. Mäntylä jatkoi vahvaa suorittamista ja maalissa hän oli taas seitsemäs.

”Aamun vapaissa harjoituksissa rata oli kulunut ihan eri lailla kuin eilen, ja oli vähän hankala päästä rytmiin. Erän lähtö onnistui kohtuu hyvin ja pääsin hyvillä sijoilla ekoista mutkista. Erässä oli kovaa taistelua ja nousin kuudenneksi. Vikalla kierroksella tein useamman virheen ja yksi kuski pääsi ohi. Maalissa kuitenkin taas seitsemäntenä! Lopputuloksissa olin seitsemäs, johon olen tosi tyytyväinen. Kärki kymmenikössä oli mukana kuusi MM-sarjan kiertäjää ja taso täällä on kova. Tämä on samalla paras sijoitukseni Ruotsissa!”

Seuraavaksi Mäntylä kilpailee Suomessa Mäntyhajulla ajettavassa kansallisessa kilpailussa. SM-sarja jatkuu 5.-6.9 Alavuudella.

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram