Schmicker Silve Racingin Jere Haavisto nousi jo toistamiseen tällä kaudella ADAC MX Masters -sarjassa podiumille, kun sarja vieraili Vellahnissa. Youngster Cup -luokassa Nico Stenberg oli neljäs ja jäi vain yhden pisteen päähän uransa ensimmäisestä podiumista. Saku Mansikkamäki oli seitsemäs.
Teksti: Henry Ahola. Kuvat: Schmicker Silve Racing

MX Masters -luokassa Haavisto oli hyvässä vauhdissa koko viikonlopun ajan. Lauantaina ajetussa avauserässä ylöjärveläinen tuli hyvin lähtökurviin, mutta painui vähän mutkassa leveäksi ja joutui raivaamaan tietään tuloksissa ylöspäin. KTM-kuljettaja nousi erän puolen välin jälkeen kolmanneksi ja oli radan nopein mies, mutta erä keskeytettiin noin 18 minuutin jälkeen punaisella lipulla. Sunnuntaina ajetussa toisessa erässä Haavistolla oli ongelmia pyörän starttinapin kanssa, ja hän joutui lähtemään ilman sitä, minkä vuoksi hän jäi lähdössä aivan viimeisten joukkoon. Hän teki kuitenkin kovan nousun ja oli ruutulipulla neljäs. Viikonlopun päättävässä kolmannessa erässä hän otti kohtuullisen lähdön ja oli kuudentena. Jälleen pienen takaa-ajon jälkeen tulokseksi tuli kolmas sija ja Haavisto viikonlopun yhteistuloksissa kolmas. ADAC MX Masters -sarjapisteissä hän on neljäntenä vain yhden pisteen päässä kolmospaikasta, kun kaudesta on jäljellä vain yksi osakilpailu.
”Ihan hyvä viikonloppu vaikean Gaildorfin kisan jälkeen. Lämmitti mieltä päästä takaisin podiumille. Ensimmäisessä erässä oli tosi hyvä vauhti ja nousin kolmanneksi. Toisessa erässä oli vähän ongelmia starttinapin kanssa ja jouduin lähtemään ilman. En tiedä monentena olin lähdön jälkeen, mutta todella paljon sai ohittaa porukkaa. Rata oli aika tasainen ja kaikki ajoivat melko lujaa, niin söi paljon voimia, että sai nostettua sijoitusta. Viimeisessä erässä, kun pääsin nousemaan kolmanneksi, niin ero oli kasvanut kahteen ensimmäiseen jo niin isoksi, ettei ollut enää mahdollista heitä saavuttaa ja aloin varmistamaan eroa taaksepäin, että ero pysyy samana.”, Haavisto kertoi.

Stenbergillä lähellä podiumia, Mansikkamäen hyvä vauhti jäi ilman palkintoa
MX Youngster Cup -luokassa Nico Stenberg ja Saku Mansikkamäki olivat kumpikin hieman ongelmissa lauantaina aika-ajossa, mutta siitä huolimatta kaksikko otti viikonlopun aikana hyviä lähtöjä. Lauantain avauserässä kaksikon vauhti ei riittänyt aivan kärkiporukkaan, mutta aika-ajo huomioon ottaen Stenbergin viides ja Mansikkamäen seitsemäs sija olivat hyvää tekemistä. Sunnuntaina ajetussa toisessa erässä tiimin nuorukaiset pystyivät edelleen parantamaan menoaan, kun Mansikkamäki ajoi neljänneksi ja Stenberg viidenneksi. Viikonlopun päättävässä kolmannessa erässä Mansikkamäki nappasi kaksikosta paremman lähdön ja oli pitkään kilpailussa toisena, kunnes virheiden seurauksena kaatui ja tippui lopulta sijalle 16. Stenberg puolestaan jatkoi nousujohteista tekemistä ollen maalissa kolmas ja jäi vain pisteen päähän uransa ensimmäisestä ADAC-sarjan podiumista. Kolmannen erän heikko tulos tiputti Mansikkamäen yhteistuloksissa seitsemänneksi. MX Youngster Cup -sarjatilanteessa Mansikkamäki on nyt neljäntenä 26 pisteen päässä kolmossijasta. Loukkaantumisesta Latvian EM-osakilpailussa kärsinyt Stenberg on kymmenentenä.
”Ihan hyvä viikonloppu. Oli koko ajan ihan hyvä fiilis rataan, mutta aika-ajot ei mennyt ehkä ihan niin hyvin. Kolme hyvää lähtöä ja jokaisesta kolmen joukosta lähdöstä. Tasaisia sijoituksia kaksi vitossijaa ja yksi kolmossija. Yhden pisteen päässä podiumista, mutta ei mahda mitään. Olisi tarvinnut ajaa kovempaa.”, Stenbeg kertoi hyvillä mielin.
”Oli aika huono viikonloppu. Lauantaina aika-ajossa oli 21., kun oli pieniä teknisiä ongelmia. Ensimmäisessä erässä ihan hyvä lähtö, mutta ei ollut mitään mahdollisuuksia haastaa ketään nelospaikasta eteenpäin. Sunnuntaina toisessa erässä ihan hyvä lähtö ja ensimmäisellä kierroksella oli enemmän aggressiivisuutta, niin pääsin ohitse ja oli parhaimmillaan toisena tai kolmantena. Muutama tuli ohi ja olin neljäntenä, mutta meinasi tulla isot lipat, kun hyppäsin kaverin kanssa yhteen. Viimeisessä erässä oikein yritin ottaa hyvän lähdön ja olin toisena. Ajoin pitkään toisena, mutta alkoi vähän paukut loppumaan ja tuli kaksi virhettä, joissa kaaduin ja olin maalissa 16. Sarjassa olen nyt neljäntenä 26 pisteen päässä kolmospaikasta. Koitan ens kuun lopussa kauden viimeisessä kilpailussa tehdä kaikkeni ja sitten nähdään mihin se riittää.”, Mansikkamäki kertoi.
Schmicker Silve Racing voitti viikonloppuna myös tiimikilpailun. Suomalaiskolmikon lisäksi tiimiä edustivat Junior Cup 85-luokassa latvialaiskaksoset Martins ja Patriks Cirulis, joista nyt Patriks vei pidemmän korren voittaen molemmat erät ja Martins ajoi kaksi kertaa toiseksi.
Kauden päättävä ADAC-sarjan osakilpailu ajetaan syyskuun viimeisenä viikonloppuna Fürstlich Drehnassa. Viikonlopun täydelliset tulokset löytyvät täältä.
