Endurossa aikuisten maailmanmestaruussarjassa kaksi edellistä kautta ajanut Hermanni Haljala on tehnyt sopimuksen KTM Nordicin ja KTM-moottoripyörien jälleenmyyjä Keljon Konehuollon kanssa. Jämsäläinen suuntaa SM-sarjaan, ja tavoittelee edelleen kansainvälisiä areenoita.
Teksti: Hermanni Haljalan tiedotus. Ajokuva: Timo Bygden. Ryhmäkuva: Hermanni Haljala Motorsport.
Hermanni Haljala, 25, edustaa kaudella 2025 jyväskyläläistä Keljon Konehuoltoa ja vaihtaa uuden sopimuksensa myötä KTM:n 350-kuutioiseen nelitahtiseen pyörään, kun hän kilpaili kaksi viime kautta italialaisessa tiimissä Betan kaksitahtisella 250-kuutioisella. Haljala on ajanut viisi viimeistä vuotta pääasiassa MM-tasolla aikuisissa ja junioreissa, mutta ensi kaudella hänen pääpainonsa on Suomen mestaruussarjan E2-luokassa. Lisäksi Haljala tavoittelee Euroopan mestaruussarjan kiertämistä, mutta sen osalta asiat ovat vielä auki. Kalenteriin mahtunee myös muita, yksittäisiä kilpailuja.
- Kävin syksyllä kokeilemassa erilaisia pyörävaihtoehtoja. Ihastuin KTM:ssä ajettavuuteen ja sellaisiin ominaisuuksiin, joita itse kaipaan. Samalla kävi selväksi, että KTM Nordicilla ja Keljon Konehuollolla on halu viedä uraani eteenpäin. Löysimme paketin, jossa saan ympärilleni innokkaita ja auttavia ihmisiä. Muodostui kokonaisuus, johon halusin tarttua, Haljala kiittelee.
- Kun aikanaan nuorena aloin ajaa cross countrya (enduron sisarlaji), kilpailin KTM:n 85-kuutioisella. Olen taittanut matkaa monenlaisia teitä ja eri pyörillä, ja palaan KTM:n sarviin. Ajoin viimeksi endurossa koko SM-sarjan kaudella 2018, joten teen nyt paluun myös SM-sarjaan ja talvella kilpailemiseen. Talvi tuo oman lisämausteensa, intoa ja samalla haasteen minulle, koska minulla ei ole paljon kokemusta lumispoorissa ajamisesta. On mukava saada uudenlaista ärsykettä ja lähden innolla tekemään töitä uutta kautta kohti.
Laadukasta ja määrätietoista kokonaistekemistä
Haljala on jo vuosien ajan rakentanut itselleen sellaisen kokonaisuuden, joka on mahdollistanut hänelle käytännössä täysipäiväisen enduron ajamisen ulkomailla. Taustalla on ollut vahva yhteistyökumppaniverkosto. Lisäksi Haljala on vetänyt peruskouluissa luentoja koulukiusaamisen kitkemiseksi omien kokemustensa kautta. Kyseisiä luentoja jämsäläinen on tehnyt myös kuluneen loppuvuoden aikana.
- Olen ollut viimeiset viisi vuotta italialaisissa tiimeissä. Käännän nyt siis uuden sivun siltäkin osin, että haluan ottaa vielä enemmän vastuuta omasta toiminnastani ja kalustostani, kokonaisuudesta. Lähden rakentamaan omaa kuviota ajamiseni ympärille ja hyödyntämään suomalaista osaamista. Tässä on jo paljon hyviä palasia olemassa, ja niitä lähden työstämään. Uskon menestysmahdollisuuksiini, ja haen nimenomaan menestystä tuloksissa. Suuntaan innolla kauteen ja olen tyytyväinen, mitä saimme jo nyt KTM Nordicin ja Keljon Konehuollon kanssa aikaan, Haljala muistuttaa.
KTM Nordicilla ollaan innoissaan Haljala-yhteistyöstä ja myös siitä, mitä muuta Haljala tekee kilpailemisensa ympärillä.
- Olen seurannut Hermannin kehitystä niin kuljettajana kuin vaikuttajana viimeisen viiden vuoden ajan. Hänen tekemisensä kaikilla osa-alueilla on todella laadukasta ja määrätietoista, joten olen enemmän kuin tyytyväinen, että pääsemme aloittamaan yhteistyön Hermannin kanssa. Hänen tukenaan on tiivis joukko osaavia ihmisiä ja uskon, että yhteistyömme avulla saavutamme hyviä asioita vuonna 2025, KTM Nordicin Lari Jukola painottaa.
Jyväskyläläinen Keljon Konehuolto näkee Haljalassa potentiaalia tuoda positiivisella tavalla esiin yritystä sekä KTM-moottoripyöriä.
- Hienoa päästä tekemään yhteistyötä paikallisen, tunnetun huippukuskin kanssa. Uskomme, että tämänkin myötä oranssi pyöräväri lisääntyy Keski-Suomen teillä, poluilla ja radoilla merkittävästi, Antti Kylmälahti Keljon Konehuollosta luotaa.
Kuuden kilpailuisännän voimin järjestettävä SM-kausi starttaa 18. tammikuuta Oulussa ja päättyy 9. elokuuta Orimattilassa. Neljän viikonlopun EM-sarja käynnistyy puolestaan 29.-30. maaliskuuta Portugalissa ja päättyy 11.-12. lokakuuta Italiassa.
Hermanni Haljala
hermannihaljala.com
www.facebook.com/Haljala
www.instagram.com/hermanni_haljala
KTM
www.ktm.com
Keljon Konehuolto Oy
Haapaniementie 1
40800 Jyväskylä
www.keljonkonehuolto.fi
Enduron SM-kilpailukalenteri 2025
18.1.2025 Oulun Moottorikerho
1.2.2025 Jyvässeudun Enduroseura
15.-16.3.2025 Päijänteen Ympäriajo, Helsingin Moottorikerho
17.5.2025 Salpausselän Moottorikerho
7.-8.6.2025 Riihimäen Enduro Seura
9.8.2025 Orimattilan Moottorikerho
Enduron EM-kilpailukalenteri 2025
29.-30.3.2025 Portugali
5.-6.4.2025 Portugali
19.-20.7.2025 Unkari
11.-12.10.2025 Italia