Suomen Motocross maajoukkue julkaistiin viikonlopun SM-Motocrossin finaalikisassa – Joukkuetta jouduttiin heti päivittämään.

julkaisupäivä 10.9.2025

Suomen Motocross maajoukkue julkaistiin viime viikonlopun SM-Motocross finaalikisassa Vantaalla. Joukkueen kapteenina jatkaa Jere Haavisto, joukkueeseen valikoitui Sampo Rainio ja ensikertalaisena Kasimir Hindersson. Viikonlopun finaalikisassa valitettavasti tapahtui tilanne, jossa Rainio loukkaantui ja olkapäävamman vuoksi joukkuetta joudutaan päivittämään heti kättelyssä. Rainion paikan joukkueessa ottaa Saku Mansikkamäki.

Teksti: Suomen Moottoriliitto / MXoN maajoukkueen tiedotus. Kuva: Senni Mattila

Joukkueiden MM-kisat eli Motocross of Nations ajetaan tänä vuonna Yhdysvalloissa ja taso on hurja, kun otellaan maailman mestaruudesta motocrossissa. Potentiaalisia maajoukkuekuskeja on tänä vuonna loukkaantunut valitettavan paljon ja joukkueen kasaamisessa on ollut joukkueen johtajalla Kusti Mannisella ja Suomen Moottoriliiton valmennustiimillä tekemistä, että joukkue saadaan kasaan.

”Pakko myöntää, että tänä vuonna on ollut jopa harvinaisen paljon vastoinkäymisiä loukkaantumisten muodossa ja joukkueen kokoonpano on vaihtunut jo useampaan kertaan. Erityisen haastavaksi tilanteen tekee se, että kisa ajetaan Yhdysvalloissa, jolloin kisakaluston hankkiminen sinne ja sen jälkeen muuttaminen useampaan kertaan on hankalaa. Meillä oli useampi kuljettaja pohdinnassa Rainion korvaajaksi, mutta kuten MXON-joukkueen valinnassa muutenkin painopiste on kansainväliseen uraan tähtäävissä ja siellä kilpailevissa kuljettajissa ja sitä kautta valinta kohdistui lopulta Saku Mansikkamäkeen. Päädyimme myös siihen, että Saku Mansikkamäki ajaa MX2-luokassa ja Kasimir Hindersson siirtyy ison luokan pyörällä MX Open-luokkaan. Kasse on varsin raamikas kuljettaja ja uskon, että iso pyörä sopii hänelle ja auttaa myös parempien starttien saamisessa. Kuten nykymotocrossissa aina, kisa ratkeaa hyvin paljolti jo startissa eli niissä pitää onnistua”, kertoo maajoukkuetta luotsaava Kusti Manninen.

Joukkueen kapteenina kisaan lähtee jo seitsemän kertaa maajoukkueessa ajanut Jere Haavisto. Haavisto on ajanut tällä kaudella pääsarjanaan Saksan mestaruussarja ADAC:ia. Haavisto on kokenut kuski MM-areenoilla ja on ehtinyt vettä virrata Tammerkoskessa, siitä kun Haavisto aloitti kansainvälisen kilpailemisen.

”Hyvillä fiiliksillä lähdetään, luvassa on hieno rata. Kiva päästä ajamaan Jenkkeihin, kun siellä tulee harvemmin ajettua. Siihen varaudutaan, että jokaisen jätkän on ajettava kauden parhaansa, että jatkoon päästään. A-finaaliin on mahdollisuudet, kun kaikki menee nappiin ja pikku onni on matkassa lähtöpaikan arvonnassa”, summaa tamperelainen Jere Haavisto, jolla on joukkueessa eniten kokemusta kansainvälisestä kilpailemisesta.

Kysyttäessä miltä tuntuu lähteä puomille jenkkihuippujen kanssa, vastasi Haavisto kylmän viileästi: ”On tullut sen verran MM-kisoja ajettua, ettei ne jenkkikuskit silleen jännitä.”

Ensikertalaisena joukkueeseen lähtee lohjalainen Kasimir Hindersson. MXGP:ssä Kymiringillä MM-debyyttinsä MX2-luokassa ajanut Hindersson on lupaava kuljettaja ja luonnollinen valinta joukkueeseen.

”Hyvin odottavaisin mielin ja eka kerta Jenkkeihin. Se on ollut itselle ainakin pieni unelma päästä sinne ajamaan ja nyt se toteutuu, joten hyvillä fiiliksillä ollaan. MXGP Kymiringillä oli mun debyytti MX2-luokkaan ja siellä huomasi hyvin intensiteetin ja sieltä sai hyvin kokemusta. Nyt vaan alle mahdollisimman paljon treeniä ja kovia vetoja, niin kyllä se siitä. Olen katsonut paljon videoita radasta. Rata on ihan uskomattoman hieno.”  kertoo Kasimir Hindersson.

Joukkueen viimeisin lisäys on Saku Mansikkamäki ja hän paikkaa Sampo Rainiota.

”Niin siinä sitten kävi, joukkueessa ollaan. Hieno mahdollisuus ja olen kiitollinen siitä. Upea kokemus varmasti päästä Amerikkaan kisaamaan. Näillä eväillä ja puheilla sinne sitten mennään. Nyt kun loppukaudesta on saatu nousukiito viimeisissä kisoissa, niin innokkain ja odottavin mielin lähdetään kisaan mukaan haastamaan.”  vantaalainen Saku Mansikkamäki kertoo pikakommennuksestaan joukkueeseen.

Vuoden 2025 Motocross of Nations (MXoN) eli joukkue-MM ajetaan 4.–5. lokakuuta Ironman Raceway -radalla, joka sijaitsee Crawfordsvillessa, Indianassa, Yhdysvalloissa. Kyseessä on lajin arvostetuin kansainvälinen kilpailu, jota kutsutaan usein myös “motocrossin olympialaisiksi”. Tapahtumaan osallistuu yli 30 maata, ja jokainen joukkue koostuu kolmesta kuljettajasta, jotka kilpailevat MXGP-, MX2- ja Open-luokissa. Samalla se on myös ainoa kilpailu, jossa kuljettajat edustavat kotimaataan kilpatallinsa sijaan.

Ponsse, johtava metsäkonevalmistaja, on Suomen motocross-maajoukkueen pääyhteistyökumppani kaudella 2025. Motocross-maajoukkueen muut tukijat ovat suomalainen autovaraosien ja -tarvikkeiden, työkalujen sekä kodin ja vapaa-ajantuotteiden erikoisliikeketju Motonet, kasvava suomalainen katsastusyritys CityKatsastus , Yhdysvaltain Michiganissa toimiva moottoripyörien ja autojen etsintään, välittämiseen ja tarkistamiseen sekä Suomen maahantuontiin erikoistunut Minkkinens.com ja suomalainen moottoripyörä- ja polkupyöräilyvarustemerkki Yoko. Maajoukkueen vaatetuksesta vastaa yritystekstiilejä ja mainos- sekä liikelahjoja valmistava Brandix Oy. Suomen johtava offroadmoottoripyöräilyn erikoislehti Xracing toimii maajoukkueen mediayhteistyökumppanina.

MXoN 2025 Osallistujaluettelo

Lisätiedot:

Suomen motocross-maajoukkueen johtaja, Kusti Manninen, veljekset@manninenbros.fi

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram