Johtoryhmä kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa keskiviikkona 7.1.2026. Kokous oli poikkeuksellisen lyhyt, mutta johtoryhmä jatkoi skenaariotyön parissa kokouksen jälkeen. Tuleva kilpailukausi 2026 on jo aluillaan ja tulevaisuuden näkymät pitkällä aikavälillä olivat johtoryhmän pöydällä.
Vahvistettuja sähköisen työtilan päätöksiä:
Pääsihteerin katsaus
Pääsihteerin tilanneraportti piti sisällään ajankohtaiset asiat ja taloustilanteen. Joulukuun taloustilanne on vakaa, mutta kulukuria on syytä pitää. Rahastonhoitaja antoi johtoryhmälle raportin sijoitustilanteesta. Tällä hetkellä SML:n sijoitusomaisuuden tilanne on hyvä.
Raportti FIM vuosikokouksesta
Puheenjohtaja antoi raportin FIM:n vuosikokouksesta. Kokous pidettiin joulukuun alussa Lausannessa. Puheenjohtajat ovat keskustelleet IRRC-kilpailujen FIM linjauksista ja FIM puheenjohtaja on vahvistanut, että FIM ei ole muuttanut omaa linjaustaan katuratakilpailujen suhteen.
Lausannessa pidettiin myös kokous Infrontin kanssa Snowcrossin MM-kilpailuihin liittyvästä uudesta sopimuksesta. Kiinnostusta jatkaa yhteistyötä löytyy molemmilta osapuolilta ja keskusteluja jatketaan lähitulevaisuudessa.
Motti 2.0 ja kauden 2026 lisenssimyynti
Päivitetyn Motti 2.0 -järjestelmän käyttöönotto on edennyt suunnitellusti. Motti 2.0 koulutuksia on pidetty viikkotasolla. Ensimmäiset kilpailut ovat jo auki Motti 2.0. ja lisenssimyynti on lähtenyt käyntiin. Päivitetyn järjestelmän käyttöönotossa tulee aina vastaan korjattavaa ja tilannetta seurataan tarkasti ja tilanteisiin on pystytty reagoimaan nopeasti järjestelmän ylläpidon puolelta.
Kahden samanaikaisesti auki olevan järjestelmän ja siirtymävaiheen ongelmat ovat lähtökohtaisesti olleet käyttäjälähtöisiä ja Motti 2.0 -järjestelmä on toiminut toivotulla tavalla.
SML aluetilaisuudet
Johtoryhmässä keskusteltiin lyhyesti strategiasta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä. Tärkeimpänä aiheena oli tulevat aluetilaisuudet ja niiden päivämäärät.
Kokous päätettiin ja jatkettiin samalla kokoonpanolla skenaariotyön parissa, josta myöhemmin lisää.
Seuraava johtoryhmän kokous pidetään 11.2.2026