MM-enduro huipentui Vierumäellä – päätöspäivä ajettiin kuluneella ja vaativalla reitillä

julkaisupäivä 24.5.2026

FIM EnduroGP World Championshipin Suomen osakilpailu päättyi sunnuntaina Vierumäellä Salpausselän maastoissa. Kolmipäiväinen tapahtuma toi Päijät-Hämeeseen maailman parhaat endurokuljettajat sekä kansainvälisiä tehdastiimejä useista eri maista.

Teksti: Tuire Aho. Podiumkuva: Salpausselän Moottorikerho, ajokuvat: Jesse Viljakainen

Perjantaina kilpailuviikonloppu käynnistyi sateisissa olosuhteissa Ilkankurussa ajetulla Super Testillä, jossa espanjalainen Àlex Puey yllätti ajamalla illan nopeimman ajan. Lauantaina nähtiin puolestaan tiukka sekuntitaistelu Andrea Veronan ja Josep Garcían välillä, kun Verona nousi voittoon päivän viimeisellä erikoiskokeella alle sekunnin erolla.

Josep García

Garcia piti Veronan takanaan päätöspäivänä

Andrea Veronan ja Josep Garcían välinen sekuntitaistelu EnduroGP-luokan voitosta jatkui myös sunnuntaina. Reitin kuluminen näkyi päivän aikana selvästi, ja maasto vaikeutui kierros kierrokselta. Erityisesti tekninen Extreme Test haastoi kuljettajia läpi päivän. Garcia aloitti päivän hurjassa vauhdissa ja repäisi jo ensimmäisellä erikoiskokeella 8,4 sekunnin eron Andrea Veronaan. Neljännen testin jälkeen espanjalaisen johto oli kasvanut jo 12,4 sekuntiin. Kilpailun puolivälissä Verona aloitti kovan takaa-ajon ja kavensi eroa sekunti sekunnilta. Italialainen oli nopein kolmella päivän neljästä viimeisestä maastokokeesta. Garcia onnistui kuitenkin pitämään aamupäivällä rakentamansa johdon maaliin asti ja voitti yleiskilpailun lopulta 1,3 sekunnin erolla.

Rini Kytönen

Suomalaiset mukana kärjen vauhdissa

Suomalaisista parhaasta suorituksesta vastasi Enduro1-luokassa kilpaillut Roni Kytönen, joka ajoi sunnuntaina tasaisesti kansainvälisen kärjen tuntumassa sijoittuen luokkansa viidenneksi. Kytönen jatkaa

12.–14. kesäkuuta Portugalissa ajettavaan seuraavaan osakilpailuun luokkansa kuudentena kokonaispisteissä. EnduroGP-luokan eli kilpailun yleiskilpailun tuloksissa Kytönen sijoittui sijalle 14.

Junior-luokan parhaista suomalaissijoituksista vastasivat Jonni Hujala sijoittumalla Junior1-luokassa sijalle 13 ja Albert Juhola ajamalla Junior2-luokassa sijalle 12.

Youth-luokassa suomalaisista parhaaseen sijoitukseen ajoi Ukko Laaksonen sijoittuen kahdeksanneksi.

Positiivista palautetta järjestelyistä

Vierumäen kilpailu sai viikonlopun aikana paljon positiivista palautetta niin kuljettajilta, tiimeiltä kuin yleisöltäkin. Erityisesti kilpailureitit, järjestelyt ja tapahtuman tunnelma keräsivät kiitosta kansainväliseltä kilpailuväeltä.

Myös kansainvälisissä julkaisuissa ja sosiaalisen median päivityksissä nostettiin esiin Vierumäen vaativat reitit, suomalainen metsämaasto sekä tapahtuman ainutlaatuinen tunnelma. Viikonloppu osoitti jälleen, että Suomi on edelleen vahva moottoriurheilumaa myös enduron kansainvälisellä huipputasolla.

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram