Suomen Moottoriliiton hallitus kokoontui 19.–20.9. Vierumäellä läsnäolokokoukseen. Viikonlopun tavoitteena oli varata riittävästi aikaa liiton ajankohtaisten asioiden käsittelyyn sekä yhteiseen keskusteluun ilman normaalia kokousarkea kuormittavaa kiirettä. Hallitus pitää tärkeänä, että vuoden aikana järjestetään vähintään yksi yhteinen läsnäolokokous.
Teksti ja kuvat: Suomen Moottoriliitto

Suomen Moottoriliiton hallitus kokoontui Vierumäelle menneenä viikonloppuna. Kasvotusten tapaaminen ja avoin keskustelu on nähty tarpeelliseksi syventämään hallitustyöskentelyä.
Lauantaina hallitus käsitteli kokouksessaan Moottoriliiton ajankohtaisia asioita, taloutta sekä toiminnan valmistelua. Viikonlopun kokoukseen osallistui myös Suomen Moottoriliiton uusi rahastonhoitaja Tarmo Kumpula.
Sunnuntain ohjelma oli omistettu strategiatyölle, jossa painopisteenä oli erityisesti huippu-urheilun kehittäminen. Strategiaosuuteen osallistui myös Tomi Konttinen, joka esitteli hallitukselle suomalaisen moottoriurheilun huippu-urheilun nykytilaa sekä Suomen Moottoriliiton saamaa valmennuksen tehostamistukea ja sen käyttöä valmennuksessa.
OKM:n myöntämä valmennuksen tehostamistuki on itsessään historiallinen, koska vastaavaa tukea ei ole aikaisemmin myönnetty moottoripyöräurheilulle. Pitkäjänteinen työ ja valmennuksen kehittäminen oikeaan suuntaan on ollut tehokasta ja vaikuttanut myös myönnettyyn tukeen. Valmennuksen teemoista keskustelu tarjosi arvokkaita näkökulmia tulevien vuosien tavoitteiden ja toimenpiteiden suunnitteluun.

Kokousviikonlopun aikana hallitus vieraili myös Heinolassa järjestetyissä Motocrossin kerhojoukkueiden SM-kilpailuissa. Hallituksen jäsenet pääsivät seuraamaan kilpailutapahtumaa sekä lauantaina että sunnuntaina ja tapaamaan lajiväkeä kilpailuympäristössä. Vapaamuotoisempi yhdessäolo oli hyvä tapa jalkautua hallituksena urheilijoiden pariin. Motocrossin joukkuekilpailun ollessa kerhoyhteisöllisyyttä lisäävä kauden viimeinen motocrosskilpailu, oli se hyvä tilaisuus tutustua kilpailutoimintaan ja seurata kerhojoukkueiden taistelua kerhomestaruudesta.
Vierailun yhteydessä Suomen Moottoriliiton 2. varapuheenjohtaja ja nonsport -työryhmän jäsen Jari Heinilä luovutti Suomen Moottoriliitolle hienon taulun muistoksi Mototour of Nations -tapahtumasta, joka järjestettiin Imatralla tänä kesänä.

Hallituksen seuraavat kokoukset vuonna 2026:
Hallitus kiittää kaikkia viikonlopun aikana tavattuja toimijoita, vapaaehtoisia ja kilpailujärjestäjiä arvokkaasta työstä suomalaisen moottoriurheilun hyväksi.