Motocrossia ajetaan luonnonmukaisilla lajiin erikseen tehdyillä radoilla, johon kuuluvat hyppyrit, ylä- ja alamäet, radan pinnan epätasaisuus sekä urat jotka muuttuvat jatkuvasti, kun radalla ajetaan. Radan materiaali on yleensä hiekkaa tai savea ja radan pituus vaihtelee 1,5 - 2 km. Motocross-radat ovat yleensä moottorikerhojen hallinnoimia ja ne ovat yleisessä harjoituskäytössä lajin harrastajille sekä kilpailijoille.

 AJANKOHTAISET UUTISET

Mansikkamäki kahdeksas Kegumsissa – Stenberg johti EM-erääMotocrossin MM- ja EM-sarja jatkui viikonloppuna Latvian Kegumsissa ja KTM Silve Racingin kuljettajat olivat ensimmäistä kertaa tällä kaudella mukana. MXGP-luokassa Jere Haaviston viikonloppu oli haastava ja hän ajoi eräsijat 19–18 ollen yhteistuloksissa sijalla 22. EMX250-luokassa puolestaan Nico Stenberg ja Saku Mansikkamäki esiintyivät todella positiivisesti. Yhteistuloksissa Mansikkamäki oli kahdeksas ja Stenberg yhden erän tuloksella 11.
Kutsu medioille: Euroopan mestaruusosakilpailu Heinolassa 13.–14.6.2026Hyvä median edustaja, toivotamme Teidät lämpimästi tervetulleiksi seuraamaan Euroopan mestaruustason osakilpailua Heinolaan viikonloppuna 13.–14. kesäkuuta 2026.
Tanskalaisvalmentaja kävi ohjeistamassa Heinolan EM-kisaan osallistuviaTanskalainen motocross valmennukseen keskittyvä entinen Yamahan tehdaspilotti Brian Jörgensen piipahti Heinolassa tiistaina ohjeistamassa nuoria lajin harrastajia. Jörgensen yhdessä Suomen Moottoriliiton valmennuspäällikön Tomi Konttisen kanssa piti ajovalmennustapahtumaa suomalaisajajille. Ajajajoukossa oli etupäässä kesäkuussa Heinolassa ajettavan EM-karsinta kilpailuun osallistuvia junnuja. Tiistainen ajoleiri Heinolassa osui oikeaan aikaan.
Ponke´s summer camp vol. 2Kesän hauskin motocross leiri järjestetään Jokioisilla 15-17.6.2026. Varaa paikkasi nyt ja me hoidamme loput. Leiri tulee olemaan hieno matka niin aloittelijalle kuin kokeneemmalle kuskille. Leirillä keskitytään monipuolisuuteen, niin ajamisessa kuin oheisharjoittelussa unohtamatta yhteisöllisyyttä ja hauskanpitoa.
KATSO KAIKKI AJANKOHTAISET

MOTOCROSS TAPAHTUMAT

06.11.2026 | Motocross

Tampere Supercross & Offroad expo 2026

Paikka: Tampereen Messu- ja Urheilukeskus
KATSO KOKO KALENTERIKILPAILIJANUMEROT

MAAJOUKKUE

Suomen motocross-maajoukkue: MXoN Team Finland 2026

Emil Weckman, Saku Mansikkämäki ja Jere Haavisto

Joukkueen johtaja: Kusti Manninen
Valmennuspäällikkö: Tomi Konttinen

MXoN Team Finland Facebook

MXoN Team Finland Instagram

MOTOCROSS LAJIRYHMÄ

Lajipäällikkö:
Kusti Manninen

Lajiryhmän jäsenet:
Pekka Nissinen
Ida Lehto
Jonne Saarinen
Mika Luopa (ATV)

OTA YHTEYTTÄ LAJIRYHMÄÄN

Lajikummi Niko Tynnilä

SM-MOTOCROSS

Palautekysely SM-Motocross ja MX-Liigalle. Kysely on suunnattu niin yleisölle, kilpaijoille ja heidän taustahenkilöilleen kuin myös järjestelyissä mukana olleille.

MX-LIIGA PALAUTELOMAKE

SM-MOTOCROSS PALAUTELOMAKE

Seuraa somessa!

SM-Motocross Facebook

SM-Motocross Instagram

MX -LIIGA

MX liiga on kansallinen sarja.

MX Liiga Facebook

MX Liiga Instagram

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram