Kesäkauden 2027 kilpailut ovat nyt haettavissa ensi vuoden kilpailukalenteriin! Haku koskee kaikkia Suomen Moottoriliiton alaisia lajeja.
Kesäkauden 2027 kilpailut ovat nyt haettavissa ensi vuoden kilpailukalenteriin! Haku koskee kaikkia Suomen Moottoriliiton alaisia lajeja.
Pariajon EM-finaali ajettiin lauantaina Grudziadzissa Puolassa. Kotiyleisön riemuksi Puola onnistui kampeamaan itsensä mestariksi. Hopeaa nappasi Latvia, joka hävisi mestaruuden isännille vain yhden pisteen erolla. Pronssille ajoi Tshekki. Kilpailun päätteeksi kolme maata oli 12 pisteessä, ja eräpistevertailulla Suomi jäi lopulta viimeiseksi.
Enduron arvostetuimpiin kilpailuihin kuuluva 6DAYS® FIM Enduro of Nations käynnistyy maanantaina 12. lokakuuta Portugalin Grândolassa. Historiallinen kilpailu ajetaan nyt sadannen kerran ja Suomi lähtee kansakuntien mittelöön kahdella maajoukkueella.
Speedwayn pariajon EM-finaali ajetaan lauantaina 10.10. Grudziadzissa Puolassa. Suomen kanssa samasta semifinaalista jatkoon ajoivat Latvia ja Tshekki. Ranskassa ajetusta ensimmäisestä semifinaalista finaalipaikan lunastivat Tanska, Iso-Britannia sekä Italia. Isäntämaa Puola on luonnollisesti kilpailun seitsemäs maa. Suomen joukkueen muodostaa Itävallasta finaalipaikan ajanut pari Antti Vuolas ja Tero Aarnio.
Suomen Moottoriliitto ja Veho Hyötyajoneuvot ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka myötä Veho Hyötyajoneuvot toimii liiton virallisena ja ensisijaisena kuljetuskumppanina maajoukkuetoiminnassa. Yhteistyön tavoitteena on tukea suomalaisen huippumoottoripyöräurheilun toimintaa sekä vahvistaa Vehon tunnettuutta moottoriurheilua seuraavien ammattilaisten keskuudessa.
Kahdeksan jääradan Suomen mestaruutta voittanut Ossi Rantala on allekirjoittanut sopimuksen ruotsalaisen Njudungarnan kanssa kaudelle 2027. Vetlandalainen seura ajaa Allsvenskanissa, Ruotsin speedwayn toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Kulunut kausi oli Rantalan ensimmäinen speedwayssa.
Viime talvena heräsi ajatus lähettää Junior Supermoto joukkue edustamaan Suomea St. Wendelissä 27. syyskuuta järjestettävään Supermoto of Nations -kilpailuun. Suomalaisesta Supermoto-yhteisöstä löytyi nuoret urheilijat, vanhempien kannustus ja joukkueen johtoon kokemusta. Matka oli mahdollista vain aktiivisen taustajoukon takia. Suomen Junior Supermoto joukkueessa ajoi Eemeli Åstedt, Niclas Ahlqvist ja Roni Kotikivi, joka lähti kisaan paikkaamaan loukkaantunutta Onni Korkeamäkeä.
SML:n kelkkalajien lajiryhmä järjestää Snowcross ja Watercross infotilaisuuden Rovaniemen kelekkamessujen yhteydessä lauantaina 31.10.2026.
Suomen MiniGP 110 -luokan tämän vuoden mestari Oliver Uusikari teki kansainvälisen kilpailudebyyttinsä Hollannin sarjan kauden päätösosakilpailussa Belgian Spa:n kartingradalla. Vaikka tuloksellisesti viikonloppu oli haastava, tarjosi kilpailu tärkeää oppia ja arvokasta kokemusta tulevaisuutta varten.
Yhden Maailman menestyneimmän sivuvaunupilotin, Pekka Päivärinnan 14. MM-mitali on väriltään pronssinen. Mitalin väri ratkesi 12 osakilpailua käsittäneen sarjan viimeisessä osakilpailussa Saksan Oscherslebenissä sunnuntaina.