Jäsenkerhojen ajantasaiset yhteystiedot löytyvät

Motti-järjestelmästä.

MOOTTORILIITON JÄSENKERHOT

Suomen Moottoriliitto ry:n jäsenkerhot voivat järjestää muun muassa kilpailuja, tarjota jäsenilleen kilpailijalisenssejä Moottoriliiton kilpailusarjoihin sekä hyödyntää Moottoriliiton jäsenille tarkoitettuja jäsenetuja. Jäsenkerhojen edustajat kokoontuvat kerran vuodessa liittokokoukseen valitsemaan hallituksen jäsenet sekä päättämään Moottoriliiton toimintaan littyvistä asioista.

Jäsenkerhojen ajantasaiset yhteystiedot löytyvät Motti-järjestelmästä.

Jäsenilmoitus

Suomen Moottoriliiton yhdistyssääntöjen mukaan jäsenyhdistys on velvollinen ilmoittamaan jäsentensä nimet ja yhteystiedot Moottoriliiton ylläpitämään Motti-jäsenrekisteriin vuosittain joulukuun ensimmäiseen (1.) päivään mennessä. Jäsenmaksu seuraavalle kalenterivuodelle määräytyy joulukuun ensimmäisen (1.) päivän jäsenmäärän perusteella. Jäsenyhdistyksen jäsenilmoitukseen tulee liittää jäsenien nimet ja yhteystiedot (osoitetiedot).

Sähköpostiosoitteen ilmoittaminen mahdollistaa sen, että yksittäinen jäsen pääsee kirjautumaan Mottiin sekä pystyy hankkimaan esimerkiksi kilpailijalisenssin. Lisäksi hän saa myös sekä Moottoriliiton että jäsenkerhonsa tiedotteet suoraan omaan sähköpostiina.

Motti-palvelua käyttävät jäsenkerhot voivat päivittää omat jäsentiedot suoraan jäsenrekisteriin. Jäsenilmoituksen yhteydessä Moottoriliitto pyytää kaikki kerhoja kirjaamaan Mottiin myös kerhon puheenjohtajan, sihteerin, rahastonhoitajan sekä yhteyshenkilön, jolle kerho haluaa ohjata esimerkiksi uusien harrastajien yhteydenotot.

Ne kerhot, jotka eivät vielä ole ottaneet Mottia käyttöön, voivat jättää jäsenilmoituksen oheisella Excel-taulukolla.

 

JÄSENEDUT

Suomen Moottoriliiton jäsenkerhojen jäsenillä on mahdollisuus hyödyntää Moottoriliiton yhteistyösopimuksia. Yhteistyösopimuksien kautta saatavilla olevista eduista mainitaan erikseen artikkelein ja uutiskirjeissä. Löydät edut ja linkit palveluntarjoajan sivuille klikkaamalla kuvaa.

TEOSTO JA GRAMEX

Suomen Moottoriliitto on mukana Olympiakomitean, Teoston ja Gramexin neuvottelemassa sopimuksessa. Tarkemmat tiedot löytyvät Olympiakomitean verkkosivuilta.

 

KATSO KAIKKI JÄSENEDUT

LIITY JÄSENEKSI

Suomen Moottoriliiton jäsenyhdistyksinä voivat olla MP-, MK-, ATV-, Quad ja sähkömaastopyöräilytoimintaa toteuttavat, yhdistysrekisteriin merkityt moottoriurheiluseurat, joiden toiminnan tarkoitukseen kuuluu Suomen Moottoriliiton edustamien moottoriurheilulajien toiminta, matkailu- ja virkistystoiminta ja jotka hyväksyvät Suomen Moottoriliiton toiminnantarkoituksen, säännöt ja Suomen Moottoriliiton urheilu- ja lajisäännöt.

Hakemuksen voi toimittaa sähköpostitse Suomen Moottoriliiton toimistolle office(@)moottoriliitto.fi

HALUATKO SINÄ TARJOTA JÄSENISTÖLLEMME ETUJA? OTA YHTEYTTÄ!

MOOTTORILIITON JÄSENVIESTINTÄ

Moottoriliiton uutiskirjeet

Moottoriliitto julkaisee kuukausittain uutiskirjeitä, joissa tiedotetaan ajankohtaisista kerhoja ja harrastajia koskevista asioista. 

TILAA MOOTTORILIITON UUTISKIRJE TÄÄLTÄ!
​Uutiskirjeen tilaus

SEURAA MEITÄ SOMESSA

Instagram @Moottoriliitto

Facebook @Moottoriliitto

Youtube @Moottoriliitto

TikTok @moottoriliitto

KERHOTOIMINNAN PALVELUT

Elinvoimaiset kerhot ovat Moottoriliiton selkäranka. Moottoriliitto tarjoaa jäsenkerhoilleen erilaisia palveluita. Kerhotoiminnan kehittäjän tehtäviin kuuluu pitää hyvä yhteys jäsenkerhoihin ja kehittää toimintaa.

Kerhotoiminnan kehittäjään voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä muun muassa missä tahansa kerho- ja koulutustoimintaan, turvallisuuteen tai kilpailutoimintaan liittyvissä asioissa.

Kerhotoiminnan kehittäjä
Miska Jokinen
040 190 9475 (myös WhatsApp)
miska.jokinen@moottoriliitto.fi

Kerhotyöryhmä

Kerhotyöryhmä toimii kerhotoiminnan kehittäjän apuna kehitystyössä ja kokoontuu säännöllisesti kokouksiin käsittelemään kerhotoiminnan asioita. Kerhotoiminnan kehittäjä toimii kerhotyöryhmän puheenjohtajana ja jäsenistöön kuuluu aktiivisia kerhotoimijoita.

Kouluttaminen, vapaaehtoistoiminnan kehittäminen ja lukuisat muuta palvelut ovat jäsenkerhojemme käytössä. Alta löydät lisää.

VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN

Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen on yksi tärkeistä hankkeistamme. Kilpailutoiminta ja muut moottoriurheilutapahtumat syntyvät pääosin vapaaehtoisten ja talkoolaisten aktiivisen työn tuloksena, joten on erittäin keskeistä varmistaa, että meillä on jatkossakin osaavat vapaaehtoiset ja talkoolaiset toteuttamassa näitä tapahtumia. Tavoitteena on saada kehitettyä toimintamalleja saada toimintaamme mukaan uusia vapaaehtoisia sekä pidettyä myös mukana kokeneet ja aktiiviset vapaaehtoiset. Tärkeässä roolissa ovat myös kerhot, jotka toteuttavat käytännön toimintaa, joten vapaaehtoistoiminnan kehittämisohjelmaa tullaankin työstämään yhteistyössä kerhojen kanssa.

Alla oleva vapaaehtoistoiminnan kehittämisohjelma toimii kehittämistyön tukena ja siinä on nostettu esille tärkeitä teemoja muun muassa koulutuksista, tutortoimitsijoista, viestinnästä sekä vapaaehtoisten kiittämisestä ja palkitsemisesta.

VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMISOHJELMA 2023-2026

 

KERHOTOIMIJOIDEN KAHVIHETKI

Aiemmin Kerhofoorumi-nimellä tunnettu kerhotoimijoiden verkostotapaaminen tunnetaan jatkossa nimellä Kerhotoimijoiden kahvihetki! Uuden nimen lisäksi tilaisuudet järjestetään jatkossa säännönmukaisesti torstai-iltaisin kerran kuukaudessa lukuun ottamatta heinäkuuta. Tilaisuudet järjestetään pääsääntöisesti Teams-etäyhteydellä, mutta osa tilaisuuksista voidaan järjestää myös läsnäolotapaamisina.

Kerhotoimijoiden kahvihetki on avoin kaikille kerhotoimijoille riippumatta siitä, onko hän nimettynä kerhon jaostoon tai hallitukseen vai osallistuuko hän kerhon toimintaan muulla tavalla aktiivisesti. Kerhotoimijoiden kahvihetken on tarkoitus olla vuorovaikutteinen tilaisuus, jossa voidaan keskustella avoimesti kunkin illan teemaksi valitusta aiheesta sekä verkostoitua ja tutustua muihin kerhojen aktiivisiin toimijoihin.

Vuoden 2025 kerhotoimijoiden kahvihetket

Kahvihetkien aiheet päivittyvät vielä alkuvuodesta 2025.

  • keskiviikko 19.2.2025 klo 17
  • tiistai 22.2.2025 klo 17
  • tiistai 17.6.2025 klo 17
  • torstai 14.8.2025 klo 17
  • tiistai 21.10.2025 klo 17
  • keskiviikko 10.12.2025 klo 17

ILMOITTAUDU KAHVIHETKIIN

MOTTI-PALVELU

Motti on Suomen Moottoriliitto ry:n jäsenpalvelujärjestelmä, joka tarjoaa jokaiselle jäsenkerholle oman sähköisen jäsenrekisterin sekä muita yhdistystoimintaa helpottavia palveluja.

Jäsenkerho voi ottaa Motin käyttöön heti. Tarjoamme jäsenkerhoillemme halutessaan yksityiskohtaista koulutusta järjestelmän käyttöönoton tueksi. Motin käyttöön ottamisesta ja koulutuksista saa lisätietoja ottamalla yhteyttä Moottoriliiton kerhotoiminnan kehittäjään, Miska Jokiseen. Hänet tavoittaa joko sähköpostitse (miska.jokinen@moottoriliitto.fi) tai puhelimitse (040 190 9475).

KERHOKYSELY

Moottoriliiton kerhokyselyn avulla on tarkoituksena kerätä palautetta liittotason kerhopalveluiden kehitystyöstä sekä nostaa kerhotasolta esille kehityskohteita seuraavalle kalenterivuodelle. Kerhokysely toteutetaan vuosittain loka-marraskuun aikana, jolloin saadaan koottua vertailukelpoista aineistoa.

Vuoden 2024 kerhokysely on avoinna 30.11.2024 saakka. Kyselyn vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Vastauksista kootaan yhteenveto, josta yksittäistä kerhoa tai vastaajaa ei voi tunnistaa.

VAKUUTUS NUORTEN KOEAJOTILAISUUKSIIN

Nuorten koeajotilaisuuksiin on saatavissa oma vakuutus. Sen hinta on 50 € alkavaa 20 henkilöä kohden. Mikäli koeajotapahtumassa on 1–20 henkilöä, vakuutus maksaa 50 €. Mikäli henkilöitä on 21–40, vakuutuksen hinta on 100 €. Hinta nousee siis henkilömäärän mukaisesti edellä kerrotun kaavan mukaan.

Vakuutus on voimassa vain siinä tapahtumassa, jota varten se on otettu. Vakuutus ei ole voimassa tapahtumiin liittyvillä meno- ja paluumatkoilla. Vakuutuksessa noudatetaan Sporttiturvan vakuutusehtoja L2204.

OP KOEAJO- JA KOKEILUVAKUUTUS

TÄHTISEURAT

Tähtiseuratoiminta tarkoittaa urheiluseurojen laatujärjestelmää ja kaikilla Moottoriliiton jäsenkerhoilla on mahdollisuus hakea Olympiakomitean Tähtiseura-merkkiä omalle toiminnalle. Lisätietoja Tähtiseuratoiminnasta saa Moottoriliiton toimistolta sekä linkin kautta Olympiakomitean sivuilta.

SEURATUKI

Seuratuen hakeminen (OKM)

Vuoden 2025 seuratuen haku avautuu 1.11.2024Tutustu tarkemmin hakuohjeisiin täältä.

Lisätietoja ja neuvoja seuratukeen liittyen saat Moottoriliiton kerhotoiminnan kehittäjältä.

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram