

Karkkilan Mansikin motocrossradalla ajettiin 27.–28.6. SML AMOQ SM-Motocross Karkkila 2026 -kilpailuviikonloppu. Kahden päivän aikana yleisö sai seurata laajaa kattausta kotimaista huippumotocrossia, tasokkaita kuljettajasuorituksia ja vaihtelevia olosuhteita. Viikonlopusta muodostui onnistunut kokonaisuus, jossa lauantain aurinkoinen kisapäivä ja sunnuntain näyttävä mutakilpailu tarjosivat kaksi hyvin erilaista, mutta tapahtumarikasta kilpailupäivää.
Lauantaina Tallinnan Laululavalla ajettu Viron supermoton mestaruussarjan osakilpailu oli alun perin tarkoitus ajaa myös osana Suomen SM-sarjaa. Tilapäinen rata oli rakennettu puistoa ympäröiville huoltoteille, mutta radan läheisyydessä kasvaneet puut herättivät huolta turvallisuudesta. Perjantaina pidetyssä kuljettajakokouksessa äänestettiin, ettei kilpailusta jaettaisi SM-pisteitä.
Vantaan Vauhtipuistossa ajetaan 4.–5.7.2026 yksi kesän näyttävimmistä motocrossviikonlopuista, kun SML MX-Liiga Vantaa E-SMK 2026 kokoaa runsaslukuisen ilmoittautuneiden määrän. Etelä-Suomen Moottorikerhon järjestämä kilpailu tuo Vantaalle ison kattauksen junioriluokkia, TOP250-luokkien kovaa kilvanajoa sekä sunnuntain Liigapäivän, jossa nähdään myös SM MX85 -luokan kovatasoista kilpailua.
Suomen Moottoriliiton hallitus kokoontui etäkokoukseen 10.6.2026 käsittelemään Moottoriliiton ajankohtaisia asioita, taloutta, kansainvälistä vaikuttamista sekä tulevaa kehittämistyötä.
Heinä-elokuun vaihteessa Espoossa juhlitaan urheilun monilajitapahtuma SM-viikon kymmenvuotista taivalta. Juhlatapahtuma järjestetään 30. heinäkuuta – 2. elokuuta ja 10-vuotisjuhlia vietetään 20 lajin SM-kisojen voimin.
Flat trackin MM-sarja jatkuu neljännellä osakilpailulla Kroatian Donji Kraljevecissä. Suomalainen Saku Purtilo on kolmessa ensimmäisessä osakilpailussa jäänyt last chance erän jälkeen niukasti finaalin ulkopuolelle.
Euroopan moottoriliiton FIM Europen vuosikokous järjestettiin 4.7.2026 Varsovassa, Puolassa. Kokouksessa päätettiin laajasti Euroopan liiton asioista ja vaalivuosi toi oman jännityksen kokouksen ohjelmaan.
SML haluaa vinkata jäsenilleen ilmaisesta sponsorointikoulutuksesta. Sponssipolku on Sponssipörssin viiden webinaarin koulutuskokonaisuus, jossa opit sponsoroinnin alkeet ja sponsorihakemusten tekemisen: Koulutus on ilmainen eikä vaadi rekisteröitymistä mihinkään palveluun. Mikäli aihe tuntuu ajankohtaiselta, löydätte lisätietoja Sponssipörssin sivuilta. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://sponssiporssi.net/sponssipolku Terveisin,Suomen Moottoriliitto ry
Flat trackin historian ensimmäinen European Cup ajettiin lauantaina Sankt Johannissa Itävallassa. Kilpailun voittoon ajoi suomalainen Ossi Rantala, joka voitti kaikki viisi ajamaansa erää. Olli Mäkelä ajoi alkueristä itsensä last chance erään, mutta vauhti ei riittänyt finaaliin ja sijoitus lopulta kolmastoista.
Speedwayn 250cc-luokan EM-challenge ajettiin Slovakian Zarnovicassa. Kahdeksan parasta kuljettajaa lunasti paikan sunnuntain finaalikilpailuun, joka ajetaan samaisella Zarnovican radalla. Kilpailun suomalaisedustaja Luca Heikkilä oli erittäin tasaisen kilpailun jälkeen kymmenes, ja jäi tiukasti yhden pisteen erolla finaalin ulkopuolelle. Luca on kuitenkin varakuljettajana finaalikilpailussa.