

Ylöjärveläinen Jere Haavisto, 27, voitti sunnuntaina Belgian Lommelissa ajetun EMX Open -luokan Euroopan mestaruuden. Mestaruus on ensimmäinen suomalaisen motocrosskuljettajan Euroopan mestaruus sitten vuoden 2004, jolloin Matti Seistola juhli EM-kultaa.
Haapajärvellä Kauniskankaan speedwayradalla ajetaan lauantaina 15.8. viime vuoden tapaan speedwayn East-West ottelu.
Työvoitto, kuvasi Pekka Päivärinta viikonlopun kahta MM-starttia yhdellä sanalla. Se kiteytti suomalaisen kaksi kolmossijaa ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen MM-osakilpailussa Italian Cremonassa. Vaiherikas kilpailu tiivisti kamppailua maailmanmestaruudesta. MM-sarjan kärkikolmikko lähtee kahteen viimeiseen kilpailuviikonloppuun 15 pisteen erolla.
Schmicker Silve Racingin Saku Mansikkamäki ajoi jälleen palkintokorokkeelle Saksan ADAC-sarjan viidennessä osakilpailussa Gaildorfissa. Vantaalainen ajoi MX Youngster Cup-luokassa eräsijat kolme, kaksi ja kolme ollen viikonlopun yhteistuloksissa kolmas.
Viikonloppuna ajettiin Ruotsin mestaruussarjan viides osakilpailu. Ulricehamnin pehmeällä hiekkaradalla ajetussa kilpailussa naiset ajoivat lauantaina aika-ajojen lisäksi kaksi kilpailuerää ja sunnuntaina vielä kolmannen kilpailuerän. Naisten luokan lisäksi kilpailtiin myös 125 U17, MX2 ja MX1 luokissa. Kilpailijoita oli yhteensä eri luokissa 180. Mäntylälle kilpailu oli tällä kaudella ensimmäinen Ruotsissa.
Suomen Moottoriliitto järjestää yhteistyössä Kymiringin kanssa motocross ja enduro -leirin Kymiringillä 26.-27.9.2026. Ilmoittautuminen on nyt avoinna motocross- ja enduro -kuskeille.
Motti 2.0 - järjestelmään on lisätty kilpailun pöytäkirjojen ja raporttien luomista helpottavia ominaisuuksia. Sääntömääräiset kokouspöytäkirjat ja raportit pystyy nyt luomaan Motin sisällä, kilpailun ylläpitonäkymässä.
Tämä apuraha on tarkoitettu kansainvälisen uransa alkuvaiheessa oleville yksilölajien urheilijoille, jotka kuuluvat Suomessa lajinsa kärkinimiin ja omaavat potentiaalin nousta kansainväliselle aikuisten tason huipulle seuraavan noin 3 vuoden aikana.
Varkautelaisella ratalajiässällä Jesse Mustosella on edessä kauden loppurutistus. Elo- ja syyskuussa kilpailutahti on tiivis ja kalenterista löytyy niin Allsvenskanin playoffit, maaradan MM-sarja kuin kovia kutsukilpailuja sekä speedwayssa että maa- ja ruohoradalla. Mustonen on tyytyväinen edessä olevaan tiiviiseen kilpailutahtiin.